tiistai 10. helmikuuta 2015

tiistai 3. helmikuuta 2015

SEKALAISIA KUVANMUOKKAUKSIA

Tehnyt Essi. Kuvan vuoriston värisäätöjä on muokattu, niin että siitä saatiin mustavalkoinen.
Tehnyt Tomi. Kuvassa yhdistetty piirros ja valokuva.

Tehnyt Joonas. Kuvassa on otettu toisen henkilön kasvot ja liitetty se toiseen kuvaan.
Tehnyt Santeri. Kuvassa on käytetty tasomaskia ja pensseliä selektiivisen mustavalkoisuuden saamiseksi.
 Tehnyt Tony.


Tehnyt Tatu.
Tehnyt Joonas. Kuvan henkilö on leikattu irti toisesta kuvasta, jonka jälkeen liitetty toiseen.

 Tehnyt Joonas. Kuvassa on kloonattu samaa asiaa monta kertaa.

 Tehnyt Joonas. Kukka on leikattu irti omasta taustasta, jonka jälkeen siihen on lisätty varjo.

Tehnyt Joonas. Kuvassa on käytetty useita eri suotimia. 
Tehnyt Eemi. Kuvassa on summennettu tausta.

Tehnyt Tomi. Kuvassa on käytetty selektiivistä mustavalkoisuutta.
Tehnyt Joonas. Kuvaan on tehty selektiivinen mustavalko.

Tehnyt Werner. Kuvassa on käytetty taustan vaihtoa.




Werner on tehnyt kuvat, joissa on hänen naamansa.


Kuvat Google.

MONISTAMINEN


Tehnyt Essi & Elina. 
 Tehnyt Tony. 

Tehnyt Tomi.

Tehnyt Tomi.

Tehnyt Joonas.

Tehnyt Tatu.


Tehnyt Joona. 

Tehnyt Eemi.

ELLIPSIREUNAT

Tehnyt Joona.

Tehnyt Tenho.

Tehnyt Tony.

SULAUTUS JA TAUSTAN VAIHTO

Tehnyt Essi. Kaksi kuvaa on sulautettu yhteen. Vuori-kuva on ensin muutettu mustavalkoiseksi, jonka jälkeen tasomaskin avulla sulautettu yhteen toisen kuvan kanssa. Kuvat Google.


Tehnyt Essi, kuvassa myös sulautettu kaksi kuvaa yhteen. Lopuksi kuvaan lisättiin erillisestä kuvasta leikattu ihminen, ja liitettiin se tähän. Kuvan ei ole tarkotus olla järkevä, vaan pääosassa oli taustan vaihtaminen. Kuvat Google.


Tehnyt Santeri. Kuvassa on käytetty liukuvärjäystä ja tasomaskia.
Tehnyt Tony.
Tehnyt Eemi. Kuvassa on käytetty taustanvaihtoa.


Tehneet Joona ja Santeri. Kuvassa on käytetty toisesta kuvasta rajaamista ja liittämistä se toiseen kuvaan. Toista kuvaa on myös pienennetty huomattavasti.


 Tehnyt Egor.

Tehnyt Joona. Kuvassa on vaihdettu tausta henkilölle.


Tehnyt Santeri. Kuvassa on käytetty taustan vaihtoa.





maanantai 2. helmikuuta 2015

STRENGBERGIN KELLON MUOKKAUKSIA

Tehnyt Elina. Käytetty tasoa ja tasomaskia sekä pensseliä selektiivisen mustavalkoisuuden saavuttamiseksi.

Tehnyt Elina, lintu lisätty kuvaan rajaamalla se ensin toisesta kuvasta pois ja kopioimalla ja liittämällä.

Tehnyt Elina, kuvassa on säädetty värejä ja kontrastia, supernova on lisätty, taustaa on tuhrittu ja kelloja lisätty kuvaan. (monistaminen)

Tehnyt Essi, kelloja on monistettu.

Tehnyt Essi, kuvaan on lisätty reunukset ja se on muokattu seepian väriseksi.

Kuvien muokkaukseen on käytetty Gimp 2.8-ohjelmaa. Kaikki kuvat on otettu itse, ainoastaan lintu on Googlesta.