tiistai 3. helmikuuta 2015

SULAUTUS JA TAUSTAN VAIHTO

Tehnyt Essi. Kaksi kuvaa on sulautettu yhteen. Vuori-kuva on ensin muutettu mustavalkoiseksi, jonka jälkeen tasomaskin avulla sulautettu yhteen toisen kuvan kanssa. Kuvat Google.


Tehnyt Essi, kuvassa myös sulautettu kaksi kuvaa yhteen. Lopuksi kuvaan lisättiin erillisestä kuvasta leikattu ihminen, ja liitettiin se tähän. Kuvan ei ole tarkotus olla järkevä, vaan pääosassa oli taustan vaihtaminen. Kuvat Google.


Tehnyt Santeri. Kuvassa on käytetty liukuvärjäystä ja tasomaskia.
Tehnyt Tony.
Tehnyt Eemi. Kuvassa on käytetty taustanvaihtoa.


Tehneet Joona ja Santeri. Kuvassa on käytetty toisesta kuvasta rajaamista ja liittämistä se toiseen kuvaan. Toista kuvaa on myös pienennetty huomattavasti.


 Tehnyt Egor.

Tehnyt Joona. Kuvassa on vaihdettu tausta henkilölle.


Tehnyt Santeri. Kuvassa on käytetty taustan vaihtoa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti